Tieteen termipankki
fi abduktio; retroduktio (Peirce) (harvinainen)
en abduction
de Abduktion
es abducción
määritelmä
#päättelymuoto, jossa edetään todetusta ilmiöstä sen yhteen mahdolliseen selitykseen, hypoteesin muodostamiseen
#keksimisen logiikka
#päättely parhaaseen mahdolliseen selitykseen
#päättelymuoto, jossa edetään todetusta ilmiöstä sen yhteen mahdolliseen selitykseen, hypoteesin muodostamiseen
#keksimisen logiikka
#päättely parhaaseen mahdolliseen selitykseen
selite
1. Abduktio on C. S. Peircen (1839-1914) alun perin (v.1898) nimeämä päättelymuotojen tyyppi, joilla etsitään hypoteesia eli mahdollista selitystä havaitulle selitystä vaativalle ilmiölle. Abduktio on ensimmäinen vaihe tutkimusprosessissa, jossa hypoteesin abduktiivisen muodostamisen jälkeen sen merkitystä selvennetään johtamalla siitä deduktiivisesti konkreettisia seurauksia, joita voidaan empiirisesti testata. Tätä empiirisen testaamisen vaihetta Peirce piti induktiivisena. Myöhemmin tällaista käsitystä tutkimuksen vaiheista on alettu kutsua hypoteettis-deduktiiviseksi tieteenkäsitykseksi. Abduktiivisesti johdettua hypoteesia ei siis hyväksytä tai hylätä ennen kuin sen merkitystä on riittävästi täsmennetty ja konkretisoitu (deduktiivisesti) ja testattu induktiivisesti. Päättelyn tyyppeinä abduktio ja induktio eroavat deduktiivisesta päättelystä siinä että ne eivät ole välttämättä totuuden säilyttäviä päätelmiä, ts. niiden pätevyyden kriteeri ei ole totuudensäilyttävyys. Varhaisemmissa kirjoituksissaan Peirce kutsui abduktiivista päättelyä pelkäksi hypoteesiksi ja käytti toisinaan myös termiä retroduktio abduktion synonyyminä.
2. Norwood Russell Hanson otti 1950-luvulla termin abduktio käyttöön keksimisen logiikkana, joka ideana johti myöhemmin erilaisten heuristiikkojen tutkimukseen mm. tekoälytutkimuksessa. Peircen tavoin Hanson korosti hypoteesin ehdottamisen ja hyväksymisen olevan eri prosesseja. Larry Laudanin mukaan taas abduktiivisessa päätelmässä ei ole niinkään kyse hypoteesin keksimisestä kuin ohjeesta sen työstämiseksi riittävän eksplisiittiseen muotoon, jotta se olisi "testaamisen arvoinen". Hansonin ja Laudanin abduktiokäsityksissä Peircen abduktio ja deduktio (tai osa siitä) näyttäsivät sulautuvan yhteen.
3. Tieteenfilosofiassa on Gilbert Harmanin (1965) ehdotuksen jälkeen yleistynyt puhe abduktiosta päättelynä parhaaseen selitykseen, jolloin abduktioon sisällytetään paitsi hypoteesien keksiminen ja työstäminen, myös näiden mahdollisten selitysten keskinäinen arviointi. Saman ilmiön selittämiseksi on yleensä useita vaihtoehtoisia selityksiä ja on löydettävä se, joka sopii todistusaineistoon parhaiten. Tämäntapainen päättely on tyypillistä esimerkiksi rikostutkimuksessa. Parhaan selityksen kriteereinä voivat toimia esimerkiksi sellaiset laatumääreet kuin yksinkertaisuus, johdonmukaisuus, koeteltavuus tai selitysvoima tai kantaman kattavuus (selitys jättää auki mahdollisimman vähän yksityiskohtia).
1. Abduktio on C. S. Peircen (1839-1914) alun perin (v.1898) nimeämä päättelymuotojen tyyppi, joilla etsitään hypoteesia eli mahdollista selitystä havaitulle selitystä vaativalle ilmiölle. Abduktio on ensimmäinen vaihe tutkimusprosessissa, jossa hypoteesin abduktiivisen muodostamisen jälkeen sen merkitystä selvennetään johtamalla siitä deduktiivisesti konkreettisia seurauksia, joita voidaan empiirisesti testata. Tätä empiirisen testaamisen vaihetta Peirce piti induktiivisena. Myöhemmin tällaista käsitystä tutkimuksen vaiheista on alettu kutsua hypoteettis-deduktiiviseksi tieteenkäsitykseksi. Abduktiivisesti johdettua hypoteesia ei siis hyväksytä tai hylätä ennen kuin sen merkitystä on riittävästi täsmennetty ja konkretisoitu (deduktiivisesti) ja testattu induktiivisesti. Päättelyn tyyppeinä abduktio ja induktio eroavat deduktiivisesta päättelystä siinä että ne eivät ole välttämättä totuuden säilyttäviä päätelmiä, ts. niiden pätevyyden kriteeri ei ole totuudensäilyttävyys. Varhaisemmissa kirjoituksissaan Peirce kutsui abduktiivista päättelyä pelkäksi hypoteesiksi ja käytti toisinaan myös termiä retroduktio abduktion synonyyminä.
2. Norwood Russell Hanson otti 1950-luvulla termin abduktio käyttöön keksimisen logiikkana, joka ideana johti myöhemmin erilaisten heuristiikkojen tutkimukseen mm. tekoälytutkimuksessa. Peircen tavoin Hanson korosti hypoteesin ehdottamisen ja hyväksymisen olevan eri prosesseja. Larry Laudanin mukaan taas abduktiivisessa päätelmässä ei ole niinkään kyse hypoteesin keksimisestä kuin ohjeesta sen työstämiseksi riittävän eksplisiittiseen muotoon, jotta se olisi "testaamisen arvoinen". Hansonin ja Laudanin abduktiokäsityksissä Peircen abduktio ja deduktio (tai osa siitä) näyttäsivät sulautuvan yhteen.
3. Tieteenfilosofiassa on Gilbert Harmanin (1965) ehdotuksen jälkeen yleistynyt puhe abduktiosta päättelynä parhaaseen selitykseen, jolloin abduktioon sisällytetään paitsi hypoteesien keksiminen ja työstäminen, myös näiden mahdollisten selitysten keskinäinen arviointi. Saman ilmiön selittämiseksi on yleensä useita vaihtoehtoisia selityksiä ja on löydettävä se, joka sopii todistusaineistoon parhaiten. Tämäntapainen päättely on tyypillistä esimerkiksi rikostutkimuksessa. Parhaan selityksen kriteereinä voivat toimia esimerkiksi sellaiset laatumääreet kuin yksinkertaisuus, johdonmukaisuus, koeteltavuus tai selitysvoima tai kantaman kattavuus (selitys jättää auki mahdollisimman vähän yksityiskohtia).
huomautus
Ks. myös abduktiivinen päättely kielitieteessä.
Ks. myös abduktiivinen päättely kielitieteessä.
Luokitus: |
| |||
Lähde: |
|
automaattisesti kootut käsitesuhteet
Hierarkkiset yläkäsitteet: argumentti, looginen pätevyys ja päättely
Hierarkkiset yläkäsitteet: argumentti, looginen pätevyys ja päättely
Käsitteet samalla hierarkiatasolla: argumentti, deduktiivinen päättely, demonstraatio, epäpätevä, induktiivinen päättely, itsensä kumoava argumentti, johtopäätös, looginen päättely, modus ponendo tollens, modus ponens, modus tollendo ponens, modus tollens, moraalipäättely, päättely parhaaseen selitykseen, reductio ad absurdum -argumentti, syllogismi, teoreettinen päättely ja todistus
Hierarkkinen alakäsite: päättely parhaaseen selitykseen
Lähikäsite: pragmatismi