Tieteen termipankki
fi behaviorismi
sv behaviorism
en behaviorism
de Behaviorismus
fr behaviorisme
määritelmä
havaittavaa käyttäytymistä mentaalisten ilmiöiden selittämisessä keskeisenä pitävä näkemys
havaittavaa käyttäytymistä mentaalisten ilmiöiden selittämisessä keskeisenä pitävä näkemys
selite
Behaviorismi on tutkimussuuntaus sekä sosiaalipsykologiassa että filosofiassa. Sen piirissä voidaan erottaa monia eri lajeja.
Filosofinen behaviorismi liittyy erityisesti loogiseen positivismiin, joka kannatti semanttista ja reduktivistista teesiä, jonka mukaan kaikki mentaalisia sanoja sisältävät väitteet voidaan kääntää ulkoista havaittavaa käyttäytymistä koskeviksi, objektiivisesti todennettavissa oleviksi väitteiksi (fysikalismi) (looginen behaviorismi). Tälläinen jyrkkä kanta kohtasi pian ylivoimaisia vaikeuksia, sillä mentaalisia ilmiöitä on vaikea kääntää fysikalistiselle kielelle. Filosofiassa behaviorismi sai kuitenkin myöhemminkin kannatusta monissa ei-reduktionistisissa lähestymistavoissa (myöhäinen Wittgenstein, Quine, Sellars), mutta sai osakseen kovaa kritiikkiä 1950- ja 1960-luvuilla. Nykysin siitä löytyy jäänteitä funktionalismissa.
Tieteellinen behaviorismi sai alkunsa 1900-luvun alkupuolella, ja sitä kehittivät edelleen psykologiassa erityisesti C. L. Hull (1884-1952), E. C. Tolman (1886-1959) ja B. F. Skinner (1904-1990). Psykologiassa behaviorismi korvasi aiemmin introspektioon perustuvan tutkimustavan, ja psykologian tehtävän katsottiin olevan käyttäytymisen ennustaminen kokeellisten menetelmien avulla.
Behaviorismi on tutkimussuuntaus sekä sosiaalipsykologiassa että filosofiassa. Sen piirissä voidaan erottaa monia eri lajeja.
Filosofinen behaviorismi liittyy erityisesti loogiseen positivismiin, joka kannatti semanttista ja reduktivistista teesiä, jonka mukaan kaikki mentaalisia sanoja sisältävät väitteet voidaan kääntää ulkoista havaittavaa käyttäytymistä koskeviksi, objektiivisesti todennettavissa oleviksi väitteiksi (fysikalismi) (looginen behaviorismi). Tälläinen jyrkkä kanta kohtasi pian ylivoimaisia vaikeuksia, sillä mentaalisia ilmiöitä on vaikea kääntää fysikalistiselle kielelle. Filosofiassa behaviorismi sai kuitenkin myöhemminkin kannatusta monissa ei-reduktionistisissa lähestymistavoissa (myöhäinen Wittgenstein, Quine, Sellars), mutta sai osakseen kovaa kritiikkiä 1950- ja 1960-luvuilla. Nykysin siitä löytyy jäänteitä funktionalismissa.
Tieteellinen behaviorismi sai alkunsa 1900-luvun alkupuolella, ja sitä kehittivät edelleen psykologiassa erityisesti C. L. Hull (1884-1952), E. C. Tolman (1886-1959) ja B. F. Skinner (1904-1990). Psykologiassa behaviorismi korvasi aiemmin introspektioon perustuvan tutkimustavan, ja psykologian tehtävän katsottiin olevan käyttäytymisen ennustaminen kokeellisten menetelmien avulla.
huomautus
ks. behaviorismi myös kielitieteessä
ks. behaviorismi myös kielitieteessä
Luokitus: |
| |||
Lähde: |
|