Tieteen termipankki
fi tahto
sv vilja
en will
de Wille
fr volonté
määritelmä
mielen kyky, jonka avulla voidaan synnyttää toimintaa jonkin uskomuksen pohjalta
mielen kyky, jonka avulla voidaan synnyttää toimintaa jonkin uskomuksen pohjalta
selite
Tahdon akti eli tahtomus koostuu sekä kognitiivisesta että eteenpäin pyrkivästä elementistä. Näkemykset tahdon luonteesta ovat vaihdelleet paljon filosofian historiassa. Sellaisenaan tahto ei terminä sisältynyt antiikin filosofiaan, mutta Platon (425-347 eaa.) näki samankaltaisen kyvyn järjen ja ruumillisen halun lisäksi keskeisenä mielen elementtinä. 1300-luvulla eräät skolastikot (Duns Scotus (k. 1308) ja William Ockham (1287-1347) korostivat tahdon itsenäisyyttä suhteessa järkeen. René Descartes (1596-1651) näki tahdon mielen kykynä.
Descartesista lähtevän perinteisen näkemyksen hylkäsi Gilbert Ryle (1900-1976), joka antoi tahdolle behavioralistisen selityksen.
Tahtoon liittyy monia moraalipsykologisia ongelmia. Näitä ovat tahdonheikkouden tai akrasian ongelma, kysymys vapaasta tahdosta, kysymys järjen ja tahdon tai passioiden ja tahdon ensisijaisuudesta (Hume), hyväntahtoisuuden asemasta etiikassa (Kant) ja tahdon metafyysisestä roolista (Schopenhauer).
Nykyfilosofiassa tahdon käsite on entisestään monimutkaistunut. Sitä pidetään monimutkaisena mentaalisena tapahtumana, joka koostuu kognitiivisesta, affektiivisesta ja dynaamisesta elementistä ja se katsotaan jälleen Descartesin tavoin mielen kyvyksi, joka synnyttää toimintaa.
Tahdon akti eli tahtomus koostuu sekä kognitiivisesta että eteenpäin pyrkivästä elementistä. Näkemykset tahdon luonteesta ovat vaihdelleet paljon filosofian historiassa. Sellaisenaan tahto ei terminä sisältynyt antiikin filosofiaan, mutta Platon (425-347 eaa.) näki samankaltaisen kyvyn järjen ja ruumillisen halun lisäksi keskeisenä mielen elementtinä. 1300-luvulla eräät skolastikot (Duns Scotus (k. 1308) ja William Ockham (1287-1347) korostivat tahdon itsenäisyyttä suhteessa järkeen. René Descartes (1596-1651) näki tahdon mielen kykynä.
Descartesista lähtevän perinteisen näkemyksen hylkäsi Gilbert Ryle (1900-1976), joka antoi tahdolle behavioralistisen selityksen.
Tahtoon liittyy monia moraalipsykologisia ongelmia. Näitä ovat tahdonheikkouden tai akrasian ongelma, kysymys vapaasta tahdosta, kysymys järjen ja tahdon tai passioiden ja tahdon ensisijaisuudesta (Hume), hyväntahtoisuuden asemasta etiikassa (Kant) ja tahdon metafyysisestä roolista (Schopenhauer).
Nykyfilosofiassa tahdon käsite on entisestään monimutkaistunut. Sitä pidetään monimutkaisena mentaalisena tapahtumana, joka koostuu kognitiivisesta, affektiivisesta ja dynaamisesta elementistä ja se katsotaan jälleen Descartesin tavoin mielen kyvyksi, joka synnyttää toimintaa.
Luokitus: |
| |||
Lähde: |
|
Hierarkkiset alakäsitteet: akrasia ja tahdonvapauden ongelma