Tieteen termipankki
fi apperseptio; itsetietoisuus; itsetajunta
en apperception
de apperzeption
määritelmä
tietoinen käsittäminen
tietoinen käsittäminen
selite
G. W. Leibniz (1646-1716) kehitti termin 1600-luvulla ja hän halusi tarkoittaa sillä havaintoa, joka kohdistuu sisäänpäin eli omiin toimintoihimme. Toisin sanoen apperseptio merkitsee itsetietoisuutta, vaikka tutkijoiden kesken on erimielisyyttä mitä Leibniz tarkkaan ottaen termillä tarkoitti.
Immanuel Kant (1724-1804) käyttää transsendentaalisen apperseption käsitettä erityisesti Puhtaan järjen kritiikin B-laitoksen transsendentaalisessa deduktiossa. On tärkeä ymmärtää, miten apperseptio eroaa sisäisestä aistista. Ymmärryksen loogisessa käytössä yhdistämme käsitteitä tai arvostelmia toisiinsa. Tämä yhdistäminen ei ole pelkää käsitteiden tai arvostelmien luettelemista vaan niiden liittämistä (tai erottamista) toisiinsa pienten sanojen, konnektiivien, välityksellä. Arvostelmat "Jumala on hyvä" ja "Tämä on paras mahdollinen maailma" on luontevaa yhdistää toisiinsa "jos ... niin" -konnektiivin avulla. Pelkkä sisäinen aisti ei saisi tätä aikaan, vaan tarvitaan ymmärrys, joka näkee yhteyden noiden arvostelmien välillä. Tällaiset loogiset konnektiivit ovat Kantille a priori -käsitteitä, käsitteellisen materiaalin yhdistämistoimintojen nimiä. Näiden konnektiivien avulla subjekti yhdistää itsessään olevia erillisiä representaatioita toisiinsa ja päättelyssä johtaa niistä uusia representaatioita. Konnektiivien avulla subjekti siis ottaa tietoisuuteensa useita periaatteessa erillisiä hänessä olevia representaatioita. Kantin käsitys on, että ymmärrys on analysoitavissa juuri näiden loogisten toimintojen kautta, ja niin kutsutussa arvostelmataulukossa hän identifioi nuo toiminnot. Ymmärrys on kyky sääntöä seuraten yhdistellä representaatioita. Apperseptiolla Kant tarkoittaa sitä tapaa, jolla tunnemme itsemme ohjatessamme toimintaa säännön mukaisesti. Kun esimerkiksi joku opettelee polkupyörän sisäkumin vaihtamista, hänen on kiinnitettävä kovasti huomiota siihen, mitä opaskirja kertoo hänelle, ja hän pyrkii toimimaan tuon opaskirjan opastuksen mukaan. Näin toimiessaan hän on tietoinen omasta identiteetistään säännön seuraajana. Kantille on tärkeää, että minätietoisuus, joka liittyy säännön seuraamiseen, on myös tietoisuutta ajan yli ulottuvasta subjektin identiteetistä: tietoisuus toiminnan samuudesta tiettynä ajanjaksona on samalla tietoisuutta toimijan identiteetistä. Apperseptiota voisikin kutsua sääntöä seuraavaan toimintaan perustuvaksi itsetietoisuudeksi. Puhtaan järjen kritiikissä Kant rajoittaa apperseption koskemaan kategorioiden nimeämiä tekoja. Kun joku vaikka mittaa kappaleen koon, hän noudattaa kvantiteetin kategorioiden sääntöjä. Apperseptioon liittyvä tietoisuus on siis laadultaan erilaista kuin passiiviselle sisäiselle aistille perustuva itsetietoisuus.
G. W. Leibniz (1646-1716) kehitti termin 1600-luvulla ja hän halusi tarkoittaa sillä havaintoa, joka kohdistuu sisäänpäin eli omiin toimintoihimme. Toisin sanoen apperseptio merkitsee itsetietoisuutta, vaikka tutkijoiden kesken on erimielisyyttä mitä Leibniz tarkkaan ottaen termillä tarkoitti.
Immanuel Kant (1724-1804) käyttää transsendentaalisen apperseption käsitettä erityisesti Puhtaan järjen kritiikin B-laitoksen transsendentaalisessa deduktiossa. On tärkeä ymmärtää, miten apperseptio eroaa sisäisestä aistista. Ymmärryksen loogisessa käytössä yhdistämme käsitteitä tai arvostelmia toisiinsa. Tämä yhdistäminen ei ole pelkää käsitteiden tai arvostelmien luettelemista vaan niiden liittämistä (tai erottamista) toisiinsa pienten sanojen, konnektiivien, välityksellä. Arvostelmat "Jumala on hyvä" ja "Tämä on paras mahdollinen maailma" on luontevaa yhdistää toisiinsa "jos ... niin" -konnektiivin avulla. Pelkkä sisäinen aisti ei saisi tätä aikaan, vaan tarvitaan ymmärrys, joka näkee yhteyden noiden arvostelmien välillä. Tällaiset loogiset konnektiivit ovat Kantille a priori -käsitteitä, käsitteellisen materiaalin yhdistämistoimintojen nimiä. Näiden konnektiivien avulla subjekti yhdistää itsessään olevia erillisiä representaatioita toisiinsa ja päättelyssä johtaa niistä uusia representaatioita. Konnektiivien avulla subjekti siis ottaa tietoisuuteensa useita periaatteessa erillisiä hänessä olevia representaatioita. Kantin käsitys on, että ymmärrys on analysoitavissa juuri näiden loogisten toimintojen kautta, ja niin kutsutussa arvostelmataulukossa hän identifioi nuo toiminnot. Ymmärrys on kyky sääntöä seuraten yhdistellä representaatioita. Apperseptiolla Kant tarkoittaa sitä tapaa, jolla tunnemme itsemme ohjatessamme toimintaa säännön mukaisesti. Kun esimerkiksi joku opettelee polkupyörän sisäkumin vaihtamista, hänen on kiinnitettävä kovasti huomiota siihen, mitä opaskirja kertoo hänelle, ja hän pyrkii toimimaan tuon opaskirjan opastuksen mukaan. Näin toimiessaan hän on tietoinen omasta identiteetistään säännön seuraajana. Kantille on tärkeää, että minätietoisuus, joka liittyy säännön seuraamiseen, on myös tietoisuutta ajan yli ulottuvasta subjektin identiteetistä: tietoisuus toiminnan samuudesta tiettynä ajanjaksona on samalla tietoisuutta toimijan identiteetistä. Apperseptiota voisikin kutsua sääntöä seuraavaan toimintaan perustuvaksi itsetietoisuudeksi. Puhtaan järjen kritiikissä Kant rajoittaa apperseption koskemaan kategorioiden nimeämiä tekoja. Kun joku vaikka mittaa kappaleen koon, hän noudattaa kvantiteetin kategorioiden sääntöjä. Apperseptioon liittyvä tietoisuus on siis laadultaan erilaista kuin passiiviselle sisäiselle aistille perustuva itsetietoisuus.
huomautus
lat. apperceptio
lat. apperceptio
Luokitus: |
| |||
Lähde: |
|
Lähikäsitteet: havainto ja tietoisuus