Tieteen termipankki
fi rationalismi
en rationalism
määritelmä
1. näkemys, jonka mukaan tieto perustuu järjen avulla tehtäviin päätelmiin
2. Descartesista lähtenyt 1600-luvun järkeä korostava tutkimussuuntaus
1. näkemys, jonka mukaan tieto perustuu järjen avulla tehtäviin päätelmiin
2. Descartesista lähtenyt 1600-luvun järkeä korostava tutkimussuuntaus
selite
Tietoteoreettisena asenteena rationalismi korostaa järjen merkitystä tietämisessä ja tiedon muodostamisessa. Järki katsotaan korkeimmaksi inhimilliseksi kyvyksi. Rationalistisia näkemyksiä kannatettiin jo antiikista lähtien (mm. Platon), mutta ns. klassinen rationalismi (tietoteoreettinen rationalismi) syntyi 1600-luvulla René Descartesin (1596-1650) kirjoitusten seurauksena, korostaen ajattelevaa subjektia, jonka tajunnassa on apriorisia, synnynnäisiä ideoita. Etiikan ja uskonnon alueella rationalismi on painottanut järkeä keskeisenä sisäisenä periaatteena. Muita klassisia rationalisteja olivat mm. Antoine Arnauld (1612-1694), Nicolas Malebranche (1638-1715), Baruch Spinoza (1632-1677) ja G. W. Leibniz (1646-1716).
Klassisen tietoteoreettisen rationalismin voi tiivistää kahteen perusväittämään:
1) inhimillinen järki on perustava tiedon lähde. Descartesin mukaan varma tieto voi perustua vain selviin ja tarkkoihin ideoihin, jotka löydetään järjen avulla (esimerkkinä cogito-argumentti). Kantin mukaan meillä voi järjen johdosta olla synteettistä tietoa a priori.
2) todellisuus on järjellinen kokonaisuus. Tässä mielessä rationalismi saa huipentumansa G. F. W. Hegelin (1770-1831) ajattelussa. Hänen mukaansa todellisuus on järjellistä ja järjellinen on todellista. Hegel kuten muutkin suuret järjestelmänrakentajat (esim. Spinoza ja Leibniz) väittivät todellisuuden perimmäisen olemuksen olevan välttämättä tietynlainen ja löydettävissä järjellä. Aistihavaintoja pidetään toissijaisina, koska varsinaiset totuudet perustuvat välttämättömyyksiin.
Tietoteoreettisena asenteena rationalismi korostaa järjen merkitystä tietämisessä ja tiedon muodostamisessa. Järki katsotaan korkeimmaksi inhimilliseksi kyvyksi. Rationalistisia näkemyksiä kannatettiin jo antiikista lähtien (mm. Platon), mutta ns. klassinen rationalismi (tietoteoreettinen rationalismi) syntyi 1600-luvulla René Descartesin (1596-1650) kirjoitusten seurauksena, korostaen ajattelevaa subjektia, jonka tajunnassa on apriorisia, synnynnäisiä ideoita. Etiikan ja uskonnon alueella rationalismi on painottanut järkeä keskeisenä sisäisenä periaatteena. Muita klassisia rationalisteja olivat mm. Antoine Arnauld (1612-1694), Nicolas Malebranche (1638-1715), Baruch Spinoza (1632-1677) ja G. W. Leibniz (1646-1716).
Klassisen tietoteoreettisen rationalismin voi tiivistää kahteen perusväittämään:
1) inhimillinen järki on perustava tiedon lähde. Descartesin mukaan varma tieto voi perustua vain selviin ja tarkkoihin ideoihin, jotka löydetään järjen avulla (esimerkkinä cogito-argumentti). Kantin mukaan meillä voi järjen johdosta olla synteettistä tietoa a priori.
2) todellisuus on järjellinen kokonaisuus. Tässä mielessä rationalismi saa huipentumansa G. F. W. Hegelin (1770-1831) ajattelussa. Hänen mukaansa todellisuus on järjellistä ja järjellinen on todellista. Hegel kuten muutkin suuret järjestelmänrakentajat (esim. Spinoza ja Leibniz) väittivät todellisuuden perimmäisen olemuksen olevan välttämättä tietynlainen ja löydettävissä järjellä. Aistihavaintoja pidetään toissijaisina, koska varsinaiset totuudet perustuvat välttämättömyyksiin.
huomautus
lat. ratio=järki
lat. ratio=järki
Luokitus: |
| |||
Lähde: |
|