Tieteen termipankki
fi realismi
sv realism
en realism
de Realismus
fr réalisme
määritelmä
näkemys, jonka mukaan on olemassa jotakin ihmisestä riippumatta
näkemys, jonka mukaan on olemassa jotakin ihmisestä riippumatta
selite
Realismilla on pitkä historiallinen tausta erityisesti antiikin ja keskiajan filosofiassa, mutta varsinkin 1900-luvun filosofia on suurelta osin jäsennettävissä erilaisten realismin ongelmaan omaksuttujen kantojen välisenä kamppailuna. Realismiin taipuvaiset luonnontieteilijät, kuten eräät fyysikot, ovat argumentoineet humanisteja ja yhteiskuntatieteilijöitä, varsinkin niin kutsuttuja sosiaalisia konstruktivisteja (konstruktionisteja) vastaan, ettei meidän pidä unohtaa mielestä, kielestä, käsitteistä, havainnoista ja sosiaalisesta vuorovaikutuksesta riippumatonta fysikaalista todellisuutta, vaikka maailma sellaisena kuin se meille ilmenee, onkin havaintojemme ja käsitteidemme jäsentämä. Konstruktivismiin taipuvaiset ihmistieteilijät puolestaan ovat muistuttaneet kiistakumppaneitaan siitä, että luonnontiedekin on lopulta vain yksi inhimillinen tapa kuvata ja jäsentää maailmaa kielen avulla ja etteivät sen teoriat voi tavoittaa ”luonnon omaa” kieltä tai rakennetta. On kuitenkin huomattava, että voi olla realisti jonkin asian suhteen ja ei-realisti jonkin muun asian suhteen. Niinpä monet ovat esimerkiksi realisteja, kun puhutaan ulkomaailmasta, mutta ei-realisteja etiikassa ja estetiikassa.
Hilary Putnam (1926-) on jakanut realismin kahteen lajiin, joista ulkoinen tai metafyysinen realismi katsoo, että totuus on tiedosta riippumaton suhde kielen ja reaalimaailman välillä. Maailma on tässä katsannossa tiedosta ja kielestä riippumaton. Sisäinen tai episteeminen realismi taas kieltää totuuden korrespondenssiteorian metafyysisen realismin tapaan ymmärrettynä ja näkee totuuden semanttisen relaation episteemisenä, tiedosta riippuvaisena ja teoriarelatiivisena asiana.
Yleensä realismi asetetaan vastakkain idealismin kanssa, mutta realismilla on myös muita vastakohtia: nominalismi, konstruktivismi, relativismi – ja yleisemmin antirealismi. Nämä kaikki eivät suinkaan ole idealistisia näkökantoja. Lisäksi on pyritti löytämään tapoja ajatella kokonaan realismi - idealismi-kehyksen ulkopuolella, tunnetuimpana esiemerkkinä fenomenologia.
Ontologisen tai metafyysisen realismin mukaan on olemassa ihmismielestä ja -kielestä sekä havainnoista, käsitteistä ja teorioista suurelta osin riippumaton maailma. Ontologinen realisti voi myös väittää hieman vahvemmin, että tämä maailma on mielestä (jne.) riippumatta jonkinlainen: sillä on oma ontologinen perusrakenteensa, ajattelimmepa me kielen ja käsitteiden käyttäjät siitä mitä tahansa. Maailma on siis mielestä (jne.) riippumatta ”sellainen kuin se on”.
Epistemologinen realisti (tietoteoreettinen realisti) lähtee liikkeelle ontologisen realismin mukaisesta käsityksestä, jonka mukaan maailma on mielestä riippumaton, ja väittää tämän lisäksi, että tuosta riippumattomasta todellisuudesta voidaan saada tietoa. Empiristisessä filosofiassa 1600-luvulta alkaen ajateltiin alunperin, että todellisuudesta voidaan saada tietoa havaintojen kautta eli tieto perustuu kokemukseen. Tämän ajatussuuntauksen keskeinen edustaja oli John Locke (1632-1704) teoksessaan An Essay Concerning Human Understanding (1689). Empiristinen traditio ajautui kuitenkin kohti empiiristä idealismia George Berkeleyn (1685-1753) subjektiivisessa idealismissa, David Humen (1711-1776) skeptisismissä ja John Stuart Millin (1806-1873) fenomenalismissa. Immanuel Kant (1724-1804) puolestaan pyrki yhdistämään empiirisen realismin ja transsendentaaliseen idealismiin transsendentaalifilosofiassaan.
Semanttisen realismin mukaan kielen avulla voidaan viitata mielestä ja kielestä riippumattomaan todellisuuteen ja kielessä esitettävät väitteet ovat tosia tai epätosia sen mukaan, millainen niiden kuvaama maailma kielestä riippumatta on.
Tieteenfilosofiassa tieteellinen realismi korostaa tieteellisissä teorioissa havaittavien ilmiöiden selittämiseksi postuloitujen ei-havaittavien teoreettisten olioiden (esimerkiksi alkeishiukkasten) olemassaoloa teorioista, käsitteistä ja havainnoista riippumatta ja metodologisen realismin mukaan on kehitettävissä tieteellisiä menetelmiä, joiden avulla voidaan hankkia tietoa mielestä ja teorioista riippumattomasta todellisuudesta siten, että tieteen keskeiseksi tavoitteeksi voidaan ymmärtää totuuden saavuttaminen tai ainakin lähestyminen.
Aksiologinen realismi vuorostaan koskee arvojen olemassaoloa mielestä – tai esimerkiksi subjektiivisista arvostuksista – riippumattomina olioina tai rakenteina.
Uskonnonfilosofiassa teologisen realismin ja teologisen antirealismin välinen kiista koskee sitä, voidaanko uskonnollisen kielen avulla ylipäänsä viitata kielestä ja mielestä riippumattomaan maailmaan; kysymys Jumalan olemassaolosta on perinteisessä muodossaan alisteinen tähän taustakysymykseen omaksutulle realistiselle ratkaisulle. Realismista ja realismin ongelmasta keskustellaan myös muun muassa modaliteettien (mahdollisuuksien ja välttämättömyyksien), matemaattisten olioiden (kuten lukujen), moraalisten ja esteettisten arvojen sekä monien muiden erityisteemojen suhteen.
Realismilla on pitkä historiallinen tausta erityisesti antiikin ja keskiajan filosofiassa, mutta varsinkin 1900-luvun filosofia on suurelta osin jäsennettävissä erilaisten realismin ongelmaan omaksuttujen kantojen välisenä kamppailuna. Realismiin taipuvaiset luonnontieteilijät, kuten eräät fyysikot, ovat argumentoineet humanisteja ja yhteiskuntatieteilijöitä, varsinkin niin kutsuttuja sosiaalisia konstruktivisteja (konstruktionisteja) vastaan, ettei meidän pidä unohtaa mielestä, kielestä, käsitteistä, havainnoista ja sosiaalisesta vuorovaikutuksesta riippumatonta fysikaalista todellisuutta, vaikka maailma sellaisena kuin se meille ilmenee, onkin havaintojemme ja käsitteidemme jäsentämä. Konstruktivismiin taipuvaiset ihmistieteilijät puolestaan ovat muistuttaneet kiistakumppaneitaan siitä, että luonnontiedekin on lopulta vain yksi inhimillinen tapa kuvata ja jäsentää maailmaa kielen avulla ja etteivät sen teoriat voi tavoittaa ”luonnon omaa” kieltä tai rakennetta. On kuitenkin huomattava, että voi olla realisti jonkin asian suhteen ja ei-realisti jonkin muun asian suhteen. Niinpä monet ovat esimerkiksi realisteja, kun puhutaan ulkomaailmasta, mutta ei-realisteja etiikassa ja estetiikassa.
Hilary Putnam (1926-) on jakanut realismin kahteen lajiin, joista ulkoinen tai metafyysinen realismi katsoo, että totuus on tiedosta riippumaton suhde kielen ja reaalimaailman välillä. Maailma on tässä katsannossa tiedosta ja kielestä riippumaton. Sisäinen tai episteeminen realismi taas kieltää totuuden korrespondenssiteorian metafyysisen realismin tapaan ymmärrettynä ja näkee totuuden semanttisen relaation episteemisenä, tiedosta riippuvaisena ja teoriarelatiivisena asiana.
Yleensä realismi asetetaan vastakkain idealismin kanssa, mutta realismilla on myös muita vastakohtia: nominalismi, konstruktivismi, relativismi – ja yleisemmin antirealismi. Nämä kaikki eivät suinkaan ole idealistisia näkökantoja. Lisäksi on pyritti löytämään tapoja ajatella kokonaan realismi - idealismi-kehyksen ulkopuolella, tunnetuimpana esiemerkkinä fenomenologia.
Ontologisen tai metafyysisen realismin mukaan on olemassa ihmismielestä ja -kielestä sekä havainnoista, käsitteistä ja teorioista suurelta osin riippumaton maailma. Ontologinen realisti voi myös väittää hieman vahvemmin, että tämä maailma on mielestä (jne.) riippumatta jonkinlainen: sillä on oma ontologinen perusrakenteensa, ajattelimmepa me kielen ja käsitteiden käyttäjät siitä mitä tahansa. Maailma on siis mielestä (jne.) riippumatta ”sellainen kuin se on”.
Epistemologinen realisti (tietoteoreettinen realisti) lähtee liikkeelle ontologisen realismin mukaisesta käsityksestä, jonka mukaan maailma on mielestä riippumaton, ja väittää tämän lisäksi, että tuosta riippumattomasta todellisuudesta voidaan saada tietoa. Empiristisessä filosofiassa 1600-luvulta alkaen ajateltiin alunperin, että todellisuudesta voidaan saada tietoa havaintojen kautta eli tieto perustuu kokemukseen. Tämän ajatussuuntauksen keskeinen edustaja oli John Locke (1632-1704) teoksessaan An Essay Concerning Human Understanding (1689). Empiristinen traditio ajautui kuitenkin kohti empiiristä idealismia George Berkeleyn (1685-1753) subjektiivisessa idealismissa, David Humen (1711-1776) skeptisismissä ja John Stuart Millin (1806-1873) fenomenalismissa. Immanuel Kant (1724-1804) puolestaan pyrki yhdistämään empiirisen realismin ja transsendentaaliseen idealismiin transsendentaalifilosofiassaan.
Semanttisen realismin mukaan kielen avulla voidaan viitata mielestä ja kielestä riippumattomaan todellisuuteen ja kielessä esitettävät väitteet ovat tosia tai epätosia sen mukaan, millainen niiden kuvaama maailma kielestä riippumatta on.
Tieteenfilosofiassa tieteellinen realismi korostaa tieteellisissä teorioissa havaittavien ilmiöiden selittämiseksi postuloitujen ei-havaittavien teoreettisten olioiden (esimerkiksi alkeishiukkasten) olemassaoloa teorioista, käsitteistä ja havainnoista riippumatta ja metodologisen realismin mukaan on kehitettävissä tieteellisiä menetelmiä, joiden avulla voidaan hankkia tietoa mielestä ja teorioista riippumattomasta todellisuudesta siten, että tieteen keskeiseksi tavoitteeksi voidaan ymmärtää totuuden saavuttaminen tai ainakin lähestyminen.
Aksiologinen realismi vuorostaan koskee arvojen olemassaoloa mielestä – tai esimerkiksi subjektiivisista arvostuksista – riippumattomina olioina tai rakenteina.
Uskonnonfilosofiassa teologisen realismin ja teologisen antirealismin välinen kiista koskee sitä, voidaanko uskonnollisen kielen avulla ylipäänsä viitata kielestä ja mielestä riippumattomaan maailmaan; kysymys Jumalan olemassaolosta on perinteisessä muodossaan alisteinen tähän taustakysymykseen omaksutulle realistiselle ratkaisulle. Realismista ja realismin ongelmasta keskustellaan myös muun muassa modaliteettien (mahdollisuuksien ja välttämättömyyksien), matemaattisten olioiden (kuten lukujen), moraalisten ja esteettisten arvojen sekä monien muiden erityisteemojen suhteen.
huomautus
lat. realis=todellinen, esineellinen
[[Tiedosto:Logos.png|thumb|link=https://filosofia.fi/fi/ensyklopedia/idealismi-ja-realismi|Lue lisää Logos-ensyklopediasta! ]]
Realismi ilman ontologisia sitoumuksia vastaa naturalismia.
lat. realis=todellinen, esineellinen
[[Tiedosto:Logos.png|thumb|link=https://filosofia.fi/fi/ensyklopedia/idealismi-ja-realismi|Lue lisää Logos-ensyklopediasta! ]]
Realismi ilman ontologisia sitoumuksia vastaa naturalismia.
Luokitus: |
| |||
Lähde: |
|
automaattisesti kootut käsitesuhteet
Käsitteet samalla hierarkiatasolla: idealismi, konseptualismi, naturalismi, teologinen antirealismi ja totuuden korrespondenssiteoria
Käsitteet samalla hierarkiatasolla: idealismi, konseptualismi, naturalismi, teologinen antirealismi ja totuuden korrespondenssiteoria