Tieteen termipankki
fi positivismi
en positivism
määritelmä
yleis- tai tieteenfilosofinen ajatussuuntaus 1800-luvulla, jonka päämääränä oli tieteellistää filosofia ja ihmistieteellinen tutkimus perustamalla ne empirismille ja luonnontiedeiden tutkimusihanteille
yleis- tai tieteenfilosofinen ajatussuuntaus 1800-luvulla, jonka päämääränä oli tieteellistää filosofia ja ihmistieteellinen tutkimus perustamalla ne empirismille ja luonnontiedeiden tutkimusihanteille
selite
Ensimmäiseksi termiä "positivismi" käytti Claude Henri Saint-Simon (1760-1825), mutta Auguste Comten (1798-1857) positivismi tuli tunnetummaksi. Se korosti positiivisia eli erityistieteellisesti hahmotettavia tosiasioita ja vastusti olemusajattelua. Sille olivat ominaisia kausaaliselitykset, yleiset lait, määrällinen tarkastelutapa ja metodin ykseys ja se korosti objektiivisuutta. Positivismin esikuvana oli luonnontieteellinen tutkimusmenetelmä ja se pyrki korvaamaan yhteiskuntatieteiden, kuten psykologian ja sosiologian käsitteet luonnontieteellisillä käsitteillä. Comtelainen positivismi uskoi edistykseen: inhimillinen ajattelu kehittyy teologisesta vaiheesta metafyysisen kautta positiiviseen. Tämä merkitsi siirtymistä yliluonnollisista, ihmiskeskeisistä ja abstrakteista selityksistä todellisuuden tieteellisen hallintaan. Positivismi kannatti myös kantaa, jonka mukaan kaikki tieto on voitava palauttaa välittömästi aistittavia tosiasioita koskeviksi väitteiksi tai tälläisten aistimusten perusteella esitetyiksi yleistyksiksi. Positivismin piirissä suhtaudutaan vihamielisesti teoretisointiin, joka irrottautuu havaintoaineksesta ja perustuu filosofiseen mielikuvitukseen. Positivismissa filosofia rajoittuu lähinnä tieteen ja matematiikan filosofiaksi, sillä mikään tieto ei positivismin mukaan ole luonnontieteiden tavoittamattomissa. Etiikassa positivismi edusti usein sosiologista relativismia, jonka mukaan kullakin inhimillisellä yhteisöllä on omat eettiset säännöstönsä, joita ei voi pätevästi arvioida tai asettaa keskinäiseen paremmuusjärjestykseen. Positivismin ohjelmaa jatkoi 1900-luvulla looginen positivismi, jota toisinaan sanotaan myös uuspositivismiksi.
Ensimmäiseksi termiä "positivismi" käytti Claude Henri Saint-Simon (1760-1825), mutta Auguste Comten (1798-1857) positivismi tuli tunnetummaksi. Se korosti positiivisia eli erityistieteellisesti hahmotettavia tosiasioita ja vastusti olemusajattelua. Sille olivat ominaisia kausaaliselitykset, yleiset lait, määrällinen tarkastelutapa ja metodin ykseys ja se korosti objektiivisuutta. Positivismin esikuvana oli luonnontieteellinen tutkimusmenetelmä ja se pyrki korvaamaan yhteiskuntatieteiden, kuten psykologian ja sosiologian käsitteet luonnontieteellisillä käsitteillä. Comtelainen positivismi uskoi edistykseen: inhimillinen ajattelu kehittyy teologisesta vaiheesta metafyysisen kautta positiiviseen. Tämä merkitsi siirtymistä yliluonnollisista, ihmiskeskeisistä ja abstrakteista selityksistä todellisuuden tieteellisen hallintaan. Positivismi kannatti myös kantaa, jonka mukaan kaikki tieto on voitava palauttaa välittömästi aistittavia tosiasioita koskeviksi väitteiksi tai tälläisten aistimusten perusteella esitetyiksi yleistyksiksi. Positivismin piirissä suhtaudutaan vihamielisesti teoretisointiin, joka irrottautuu havaintoaineksesta ja perustuu filosofiseen mielikuvitukseen. Positivismissa filosofia rajoittuu lähinnä tieteen ja matematiikan filosofiaksi, sillä mikään tieto ei positivismin mukaan ole luonnontieteiden tavoittamattomissa. Etiikassa positivismi edusti usein sosiologista relativismia, jonka mukaan kullakin inhimillisellä yhteisöllä on omat eettiset säännöstönsä, joita ei voi pätevästi arvioida tai asettaa keskinäiseen paremmuusjärjestykseen. Positivismin ohjelmaa jatkoi 1900-luvulla looginen positivismi, jota toisinaan sanotaan myös uuspositivismiksi.
Luokitus: |
| |||
Lähde: |
|
Hierarkkiset alakäsitteet: looginen positivismi ja oikeuspositivismi
Lähikäsite: sosiologinen relativismi