Tieteen termipankki
fi fenomenologinen reduktio
määritelmä
fenomenologiassa menetelmä, jolla hahmotetaan ilmiömaailman moninaisuudesta perustavia rakenteita tai olemuksia
fenomenologiassa menetelmä, jolla hahmotetaan ilmiömaailman moninaisuudesta perustavia rakenteita tai olemuksia
selite
Husserlin fenomenologiassa (fenomenologinen) reduktio on prosessi, jonka tarkoituksena on sulkeistaa epäolennaisuudet hieman samaan tapaan kuin matematiikassa. Kyseessä ei siis ole ontologinen reduktio, jossa näennäiset oliot tai rakenteet palautetaan perustavampiin, vaan pikemminkin asenteenmuutos (Einstellungsänderung), jossa naiivista ja jokapäiväisestä asenteesta ulkopuoliseen maailmaan siirrytään filosofiseen asenteeseen ja ajattelutapaan. Husserl ei ole kovin selvä terminologiassaan - hän erottaa monia erilaisia reduktioita, ja puhuu fenomenologisesta ja transsendentaalisesta reduktiosta samassa merkityksessä. Myöhemmissä kirjoituksissaan Husserl piti reduktiota muutoksena tavallisesta kokemuksellisesta egosta transsendentaaliseen egoon.
Husserl nimittää luonnolliseksi asenteeksi luontevaa, jokapäiväistä suhdetta todellisuuteen. Luonnollisen asenteen ytimessä on yleisasetus (Generalthesis), jossa maailman kokonaisuus asetetaan todelliseksi ja olemassa olevaksi. Tämä näkyy koko elämismaailmassa, sillä yleisasetus läpäisee kauttaaltaan elämämme.
Fenomenologisessa reduktiossa päämääränä on fokusointi tai huomion keskittäminen johonkin kohteeseen, johon tietoisuus suuntautuu. Reduktion päämääränä on puhdas tietoisuus, välitön kokemus tai välittömästi annettu (ks. annettuus), joka ei sisällä mitään arvottavaa, vain kokemuksen itsensä. Huomio siirretään henkisten toimintojen kohteina olevista objekteista toimintojen rakenteeseen. Kyseessä on eräänlainen itsetarkkailun muoto, jolla pyritään tavoittamaan havainnon intentionaalinen rakenne. Husserlin mukaan intentionaalisen aktin luonne määrittyy sen omien sisäisten ominaisuuksien kautta. Avainasemassa on kokevan subjektin oma tietoisuus aktista, jota kautta paljastuu sen fenomenologinen sisältö. Haasteena on ulkopuolisten tekijöiden, kuten arkiajattelun, kulttuurin ja muun opitun synnyttämät ennakkoluulot. Puhdas tietoisuus voidaan tavoittaa vasta kun ulkopuoliset tekijät on saatu sulkeistettua, mukaanlukien tieteelliset ajattelutavat, kuten kausaalisuhteet. Sulkeistaminen (epokhē) mahdollistaa reduktion ensimmäinen tai transsendentaalinen vaiheen. Sen tutkimisesta, mitä jokin todellinen objekti pitää sisällään, siirrytään tutkimaan miten se rakentuu (todellistuu, konstituoituu) minulle todelliseksi.
Husserin jälkeen eri ajattelijat näkivät fenomenologisen reduktion eri tavoin. Martin Heidegger (1889-1976) ymmärsi sen eräänlaisena induktiona, yleistyksinä, jotka nousevat käytännöllisen maailmasuhteen pohjalta. Hänelle reduktio on vain yksi menetelmä muiden, desktruktion ja konstruktion rinnalla. Reduktio on menetelmän negatiivinen puoli, kääntyminen jo todellisiksi rakentenuiden ja mielekkäiden asioiden asiasisällöstä kohti niiden todellista rakentumista ja sen rakenteita. Merleau-Ponty (1908-1961) näki fenomenologisen reduktion olemuksellisesti epätäydellisenä - emme voi koskaan täysin kyseenalaistaa kokemukseemme sisältyviä pätevyys- ja olemisväitteitä. Voidaan siis sanoa, että sekä Heidegger että Merleau-Ponty hylkäsivät ajatuksen täydellisestä reduktiosta.
Husserlin fenomenologiassa (fenomenologinen) reduktio on prosessi, jonka tarkoituksena on sulkeistaa epäolennaisuudet hieman samaan tapaan kuin matematiikassa. Kyseessä ei siis ole ontologinen reduktio, jossa näennäiset oliot tai rakenteet palautetaan perustavampiin, vaan pikemminkin asenteenmuutos (Einstellungsänderung), jossa naiivista ja jokapäiväisestä asenteesta ulkopuoliseen maailmaan siirrytään filosofiseen asenteeseen ja ajattelutapaan. Husserl ei ole kovin selvä terminologiassaan - hän erottaa monia erilaisia reduktioita, ja puhuu fenomenologisesta ja transsendentaalisesta reduktiosta samassa merkityksessä. Myöhemmissä kirjoituksissaan Husserl piti reduktiota muutoksena tavallisesta kokemuksellisesta egosta transsendentaaliseen egoon.
Husserl nimittää luonnolliseksi asenteeksi luontevaa, jokapäiväistä suhdetta todellisuuteen. Luonnollisen asenteen ytimessä on yleisasetus (Generalthesis), jossa maailman kokonaisuus asetetaan todelliseksi ja olemassa olevaksi. Tämä näkyy koko elämismaailmassa, sillä yleisasetus läpäisee kauttaaltaan elämämme.
Fenomenologisessa reduktiossa päämääränä on fokusointi tai huomion keskittäminen johonkin kohteeseen, johon tietoisuus suuntautuu. Reduktion päämääränä on puhdas tietoisuus, välitön kokemus tai välittömästi annettu (ks. annettuus), joka ei sisällä mitään arvottavaa, vain kokemuksen itsensä. Huomio siirretään henkisten toimintojen kohteina olevista objekteista toimintojen rakenteeseen. Kyseessä on eräänlainen itsetarkkailun muoto, jolla pyritään tavoittamaan havainnon intentionaalinen rakenne. Husserlin mukaan intentionaalisen aktin luonne määrittyy sen omien sisäisten ominaisuuksien kautta. Avainasemassa on kokevan subjektin oma tietoisuus aktista, jota kautta paljastuu sen fenomenologinen sisältö. Haasteena on ulkopuolisten tekijöiden, kuten arkiajattelun, kulttuurin ja muun opitun synnyttämät ennakkoluulot. Puhdas tietoisuus voidaan tavoittaa vasta kun ulkopuoliset tekijät on saatu sulkeistettua, mukaanlukien tieteelliset ajattelutavat, kuten kausaalisuhteet. Sulkeistaminen (epokhē) mahdollistaa reduktion ensimmäinen tai transsendentaalinen vaiheen. Sen tutkimisesta, mitä jokin todellinen objekti pitää sisällään, siirrytään tutkimaan miten se rakentuu (todellistuu, konstituoituu) minulle todelliseksi.
Husserin jälkeen eri ajattelijat näkivät fenomenologisen reduktion eri tavoin. Martin Heidegger (1889-1976) ymmärsi sen eräänlaisena induktiona, yleistyksinä, jotka nousevat käytännöllisen maailmasuhteen pohjalta. Hänelle reduktio on vain yksi menetelmä muiden, desktruktion ja konstruktion rinnalla. Reduktio on menetelmän negatiivinen puoli, kääntyminen jo todellisiksi rakentenuiden ja mielekkäiden asioiden asiasisällöstä kohti niiden todellista rakentumista ja sen rakenteita. Merleau-Ponty (1908-1961) näki fenomenologisen reduktion olemuksellisesti epätäydellisenä - emme voi koskaan täysin kyseenalaistaa kokemukseemme sisältyviä pätevyys- ja olemisväitteitä. Voidaan siis sanoa, että sekä Heidegger että Merleau-Ponty hylkäsivät ajatuksen täydellisestä reduktiosta.
Luokitus: |
| |||
Lähde: |
|
Käsitteet samalla hierarkiatasolla: fenomenologinen etiikka ja intentionaalisuus
Lähikäsitteet: destruktio, horisontti, intentionaalisuus, konstituutio, konstruktio, luonnollinen asenne, puhdas tietoisuus ja sulkeistus