Terminologiset sanastot
<verkkosivut>
fi        syndikointi
sv       syndikering
en      syndication
määritelmä
toiminta, jonka tarkoitus on, että tietoverkossa julkaistua sisältöä voidaan tarkastella tai uudelleen julkaista muussa kuin alkuperäisessä julkaisupaikassa
huomautus
Syndikoinnin avulla tietyllä verkkosivulla julkaistu sisältö voidaan saattaa käytettäväksi useiden muiden verkkosivujen tai tietoverkon kanavien kautta.
Syndikointiin osallistuu sisällön alkuperäinen tuottaja tai julkaisija, joka päättää antaa sisältönsä tarkasteltavaksi tai uudelleen julkaistavaksi muualla kuin esimerkiksi omalla verkkosivullaan. Lisäksi syndikointiin voi osallistua sisällön välittäjä tai uudelleenjulkaisija. Tällainen voi olla esimerkiksi uutispalvelu, joka kerää ja julkaisee verkkosivullaan muiden uutispalveluiden julkaisemia uutisia.
Syndikoitava sisältö on tyypillisesti sisältöä, jota päivitetään usein; esimerkiksi verkkosivulla julkaistut uutiset ja blogien merkinnät.
Teknisesti syndikoinnissa sisällön tuottaja tai alkuperäinen julkaisija tuottaa julkaisemistaan tiedoista verkkosyötteen. Sisällön uudelleenjulkaisijat ja sisällön tarkastelusta kiinnostuneet käyttäjät keräävät valitsemansa verkkosyötteet syötteenlukijan avulla.
Syndikoinnista hyötyvät sisällön alkuperäinen julkaisija, mahdollinen välittäjä tai uudelleenjulkaisija ja sisällöstä kiinnostuneet loppukäyttäjät. Julkaisija saa toimitettua tiedon sisältönsä päivityksistä kiinnostuneille vastaanottajille, välittäjä saa verkkosivuilleen kiinnostavaa sisältöä, ja loppukäyttäjät voivat tarkastella eri lähteissä julkaistuja tietoja kootusti toivomassaan paikassa tai kanavassa.
Muussa kuin tietoverkkojen yhteydessä englannin termillä syndication viitataan esimerkiksi siihen, että televisioyhtiö myy ohjelmiensa lähetysoikeuksia muille televisioyhtiöille tai eri maihin.
Ks. kerääminen.
Käsitekaaviot: Yleisiä käsitteitä ja Syndikointi.
automaattisesti kootut käsitesuhteet
Koostumussuhteinen alakäsite: kerääminen