Terminologiset sanastot
(vanhentunut)
fi        ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus; ammattistartti
määritelmä
koulutus (2), jonka tavoitteena on täydentää oppijan valmiuksia hakeutua ammatilliseen perustutkintoon johtavaan koulutukseen (2) sekä tukea ja vahvistaa oppijan edellytyksiä suorittaa ammatillinen perustutkinto
huomautus
Ammatilliseen koulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen tavoitteena on tarjota opiskelijalle ammatillisessa peruskoulutuksessa tarvittavat perustiedot ja -taidot ja yksilöllistä tukea vastuulliseksi ja tasapainoiseksi ihmiseksi ja aktiiviseksi yhteiskunnan jäseneksi kehittymiseen.
Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavaa ja valmistavaa koulutusta voidaan järjestää esimerkiksi opiskelijoille, joilla on heikko perusopetuksen päättötodistuksen keskiarvo tai joilla ei ole riittäviä valmiuksia ammatilliseen koulutukseen hakeutumiseen tai opinnoista suoriutumiseen. Kohderyhmään voivat lukeutua muun muassa maahanmuuttajat ja vammaiset.
Ennen elokuussa 2015 voimaan tullutta muutosta lakiin 630/1998 koulutuksen järjestäjät saattoivat lain nojalla järjestää seuraavia ammatilliseen koulutukseen hakeutumista edistäviä koulutuksia (2): ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus, maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistava koulutus, kotitalousopetus, vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus 1. (ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus eli nk. valmentava I) sekä oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso. Elokuussa 2015 voimaan tulleen lakimuutoksen jälkeen nämä koulutukset (2) sisältyivät ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaan koulutukseen (jonka nimi muuttui ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 531/2017 myötä ammatilliseen koulutukseen valmentavaksi koulutukseksi).
Käsitteen tunnus: c476
Luokitus:
  
ammatillinen koulutus
  
Lähde:
  
Opetus- ja koulutussanasto (OKSA), 3. laitos (OKM, 2024:13) – PDF
  
automaattisesti kootut käsitesuhteet
Hierarkkinen yläkäsite: koulutus (2)
Käsitteet samalla hierarkiatasolla: koulutuksen toteutus, tutkinnon osa, opintokokonaisuus (2), näyttötutkintoon valmistava koulutus, erilliset opinnot, erikoistumiskoulutus, työpaikkaohjaajakoulutus, perusopetuksen lisäopetus, aikuisten perusopetus, perusopetukseen valmistava opetus, lukiokoulutukseen valmistava koulutus, tutkintokoulutukseen valmentava koulutus, aikuisten maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon koulutus, vapaan sivistystyön lukutaitokoulutus, kotoutumiskoulutus, maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistava koulutus ja kotitalousopetus