fi oppiarvo
huomautus
Oppiarvoista säädetään yliopistojen tutkinnoista annetussa valtioneuvoston asetuksessa (794/2004). Asetuksen mukaan yliopisto voi oikeuttaa muun muassa
- kauppatieteiden maisterin tutkinnon suorittaneen käyttämään ekonomin arvoa;
- maatalous- ja metsätieteiden maisterin tutkinnon suorittaneen käyttämään agronomin tai metsänhoitajan arvoa;
- aikaisemmin voimassa olleiden säännösten ja määräysten mukaisen kandidaatti-nimisen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneen käyttämään maisterin arvoa.
Aiemmin esimerkiksi maisteri oli maksullinen oppiarvo, jonka sai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen maksamalla pienen maksun. Maisterin oppiarvon hankkimiseen oikeuttava tutkinto oli esimerkiksi humanistisella alalla filosofian kandidaatin tutkinto.
Käsite oppiarvo poikkeaa käsitteestä tutkintonimike. Tutkintonimike annetaan automaattisesti, kun henkilö valmistuu. Oppiarvon myöntämisessä yliopistolla on puolestaan tutkintoasetuksen (794/2004) mukaisesti harkintavalta.
Käsitteen tunnus: c1545
Luokitus: | | | |
Lähde: | | Opetus- ja koulutussanasto (OKSA), 3. laitos (OKM, 2024:13) – PDF |
| |